21. heinäkuuta 2012

under sin föredragsturne

Puhujakiertueensa aikana hän kirjoitti muistiin mm. seuraavia kysymyksiä:
Onko Jumalaa olemassa?
Mitä sanoilla ylipäätään voi ilmaista?
Mitä entropia tarkoittaa? (lisäkysymys) Onko se vaarallista?
Miksi tietyt tyypit luulevat olevansa jotakin?
Tarvitaanko sosialistisessa yhteiskunnassa taidetta?
Eikö passiivipronomini ”man” ole naistenvihaajan ilmaisu?
Hulluthan ovat terveitä, ja päinvastoin, jos tarkemmin ajattelee?
Onko surun tunteminen sallittua? (lisäkysymys) Meneekö se ohi?

6. heinäkuuta 2012

tiet etäisyyksiin

Oli aika jolloin tartuin Paavo Haavikon teoksiin varauksella, epäillen, jopa peläten. Näin saattaa joiltain osin olla asian laita vieläkin, mutta hänen varhaistuotantonsa on ainakin tullut tutuksi, jopa ystäväksi. Esikoiskokoelma Tiet etäisyyksiin (1951) lienee ensimmäisiä varauksettoman vastaanoton saaneita modernistisia runokokoelmiamme. Ja kyllä, kirjassa on tuoreuden tuntua vielä 60 vuoden jälkeenkin.

Yleisvaikutelma on säe/lause-tasolla hieman toteava, puheenomainen ja sävyltään fatalistinen. Proosamaisuus on (aikalaisrunouteen verraten) selviö, lyhyisiin runoihin ”lyyrisyyttä” tuovat toisto ja variointi, joita kyllä käytetään niukasti. Passiivi tuntuu myös uudelta keksinnöltä, joskin lienee niin etten ole kiinnittänyt siihen huomiota mitallisessa runoudessa. Kuvallisuus syntyy muutamin siveltimenvedoin, joissain kohdin jälki on varsin impressionistista. Soljuva rytmi tulee proosamaisuudesta huolimatta pilkutuksen ja säkeistämisen avulla, kieli on kuin onkin kevyesti etenevää. Runojen puhuja on usein hallitsija, talollinen, kauppias tai muu itsenäinen, sidonnaisuuksista vapaaksi hahmottuva henkilö, jonka puhe heijastuu myös selvää kertojaa karttaviin runoihin: teoksen läpäisevä itsensä tiedostava puhe. Viitteitä ajasta, paikasta ja puhujasta löytyy osastojen nimien lisäksi niukanlaisesti yksityiskohdista. Puhujia on useita, joskin teeman tuntuessa usein olevan ajallisuus, sen rajallisuus tai toistuvuus, puhujan asento ts. asema tai perspektiivi asettuu samaan jatkumoon, erilaisin variaatioin.

3. heinäkuuta 2012

söker du rastplats hos mej

etsitkö lepoa luotani, lepoa villin joen mutaisessa
olemassaolossa?

minä kuin muutoksessa –

sanasi lyövät minut kiveen, pulloon
– mutta sanoissa on aukko
: matelen sen sisään, tee minusta näkymätön    tee minulle tila, liikkuva
minä: aina liikkeessä     liikkeessä, poissa –

me emme enää muistuta toisiamme     arka olen jo
ohittanut polttopisteen –


paikka johon kuvata sinut?
isken kiilan tarinoihisi, ryömin sisään sanojesi
porsaanreikiin, rakoihin – tee minulle tilaa –