Tarinaa miehestä itsestään täällä.
-
-
hens’ eggs1 päivä sitten
-
-
Mutta miten kävi Biafran4 päivää sitten
-
-
Kello on siirtynyt haudan suulta3 viikkoa sitten
-
Mirkka Rekola I on Vuoden tiedekirja 20234 viikkoa sitten
-
Jorge Semprúnista ja tutkimus tekoälyn kirjallisuustietoisuudesta2 kuukautta sitten
-
Itsetuhon kestävöinti: (an)arkiston poetiikkaa7 kuukautta sitten
-
-
-
-
Elämä nielee elämää1 vuosi sitten
-
Yövieras 61 vuosi sitten
-
-
VAATIMATON2 vuotta sitten
-
-
Pimeä aika - myyttiä myytin päälle2 vuotta sitten
-
-
The World’s Greatest Blackjack Book4 vuotta sitten
-
-
Giovanniby Fatimah Asghar5 vuotta sitten
-
easy methods to Be good at Essay composing6 vuotta sitten
-
Multilingual Poetry Jam6 vuotta sitten
-
Leposykkeestä6 vuotta sitten
-
Blade Runner - 35 vuotta myöhemmin6 vuotta sitten
-
Kiirastorstain polku7 vuotta sitten
-
Yhdellä sanalla - InterNaPwoWriMo10 (1.4. - 3.4.2017)7 vuotta sitten
-
Vastaanottoa7 vuotta sitten
-
Heleyteen7 vuotta sitten
-
Feromonienhoitaja7 vuotta sitten
-
Osoitteenmuutos / A change of address8 vuotta sitten
-
168 vuotta sitten
-
Tanskalaisen dekkarin parhautta: Q-osasto8 vuotta sitten
-
-
nyljetyt ajatukset8 vuotta sitten
-
Prediksi Elche vs Real Sociedad 21 April 20159 vuotta sitten
-
-
Supersäikeet9 vuotta sitten
-
Loppu/muutto10 vuotta sitten
-
-
-
polku15 vuotta sitten
25. heinäkuuta 2013
18. heinäkuuta 2013
s 28
saddikti
koliikkinen retoriikka
tavaratyhmä
etiäisyys
talonkurjaote
erittäen ansioitunut
maailman luomi
12. heinäkuuta 2013
den tredje dagen
Gårdagen växer som som vad som helst tunnel – Tystnaden
skär, det tyngsta vikten är till slut en fjärils lätthet.
Vad ska jag säga till dig, kvinnan med tre själar,
du som släcker lampan med viljestyrkan?
Vad ska jag säga när skogen växer in i rummet
och jag kan inte se skillnad mellan svart och vit tråd
Skäran slår skuggor av Pangaia och andarna viskar:
dansen befriar, rengörande eld.
Jag ville tala med bara dig
och nu när du är här, jag vet inte vad ska säga.
Vad ska jag säga när väggarna vajar
och den blinda natten skär alt från sina offer
förutom sorgen.
7. heinäkuuta 2013
aion kloonata itseni ja tappaa kloonini ja syödä sen
Pakkomielteisiä näkyjä myöhäisteinin maailmasta
Sam Pink: Aion kloonata itseni ja tappaa kloonini ja syödä sen (I am going to Clone Myself Then Kill the Clone and Eat It, 2009, 2012). Suom. & jälkisana V. S. Luoma-aho. 119 s. Poesia 2013.
Tuntemattoman maailman ja vieraan estetiikan lähestyminen vaatii avaraa mieltä. En tiedä Sam Pinkistä mitään. Suomentaja V. S. Luoma-aho puhuu jälkisanoissaan kokoelmasta kirjoituksia, mutta näen asian toisin. Vaikka Pink käyttää myös dialogia ja kerronnallisia ratkaisuja, hänen teksteistään puuttuvat proosalle tyypillinen tarina ja juoni. Ja koska runous voi vaivatta käyttää ja muokata eri lajeja ja tyylejä ynnä kaikenlaista ainesta, voin hyvällä omallatunnolla puhua runokokoelmasta.
Mutta jotta voisi puhua avantgardesta, voisi olettaa kirjoittajalla olevan yhteys sen perinteeseen. Vaikka jonkinlaista kosketuspintaa löytyy esimerkiksi Russel Edsonin ja Henri Michaux’n sekä kaukaisemmin Charles Cimicin tuotantoon, rohkenen epäillä perinteen tuntemusta. Flarfiin verrattuna Pink tuntuu hyvinkin vilpittömältä ja omaan luontaiseen kielirekisteriinsä luottavalta, mikä on siinä mielessä piristävää, että nyt ei lainata tekstimassaa muualta mielessä ironia tai latteuden ylevöinti.
Sam Pink: Aion kloonata itseni ja tappaa kloonini ja syödä sen (I am going to Clone Myself Then Kill the Clone and Eat It, 2009, 2012). Suom. & jälkisana V. S. Luoma-aho. 119 s. Poesia 2013.
Tuntemattoman maailman ja vieraan estetiikan lähestyminen vaatii avaraa mieltä. En tiedä Sam Pinkistä mitään. Suomentaja V. S. Luoma-aho puhuu jälkisanoissaan kokoelmasta kirjoituksia, mutta näen asian toisin. Vaikka Pink käyttää myös dialogia ja kerronnallisia ratkaisuja, hänen teksteistään puuttuvat proosalle tyypillinen tarina ja juoni. Ja koska runous voi vaivatta käyttää ja muokata eri lajeja ja tyylejä ynnä kaikenlaista ainesta, voin hyvällä omallatunnolla puhua runokokoelmasta.
Mutta jotta voisi puhua avantgardesta, voisi olettaa kirjoittajalla olevan yhteys sen perinteeseen. Vaikka jonkinlaista kosketuspintaa löytyy esimerkiksi Russel Edsonin ja Henri Michaux’n sekä kaukaisemmin Charles Cimicin tuotantoon, rohkenen epäillä perinteen tuntemusta. Flarfiin verrattuna Pink tuntuu hyvinkin vilpittömältä ja omaan luontaiseen kielirekisteriinsä luottavalta, mikä on siinä mielessä piristävää, että nyt ei lainata tekstimassaa muualta mielessä ironia tai latteuden ylevöinti.
Tilaa:
Blogitekstit
(
Atom
)