16. kesäkuuta 2009

lepo

Rikki! hän huusi kimeällä ja valittavalla äänellä. Sieluun sattuu! Selvä peli, tuumin. Otin skalpellin ja avasin rintalastan. Sydän pomppi hullun lailla ja pyrki koko ajan jonnekin. Sohaisin sitä pari kertaa ja johan asettui. Mutta jäljet piti korjata. Parsin elimen kokoon, tuskainen ilme hänen kasvoillaan jatkui. Hän osoitti päätään etusormellaan ja pyöräytti sitä muutaman kerran. Tottahan toki! Ilman muuta! (tietysti vika oli päässä). Porasin kallon auki: niin levollisilta näyttivät aivot, varmuuden vuoksi ompelin muutaman tikin. Mutta nyt hän osoitti rintaansa ja piti siitä kaksin käsin kiinni. Avasin rintalastan uudelleen, vaihdoin sydämen ja aivojen paikkaa keskenään. Hänen ilmeensä asettui ja valitus loppui.

1 kommentti :

Kristian kirjoitti...

Hilbert kirjoitti...

Oo, tässä on hieno perusidea! Toimii.