13. joulukuuta 2010

ja pesistä neulottiin

IX

ja pesistä neulottiin reitit umpeen, umpeen muistot
punaisesta valosta risteävistä poluista vuorten juurella

nähtiin miten taitavin kaikista maalasi punaisen valkoiseksi
ja kaikkialla löydettiin mitä etsittiin koska ei enää etsitty

vaan löydettiin luonnostaan sanat suuhun ja eleet käsille
ja tuulen luontevat asennot takertuivat hiuksiimme

takertuivat meihin kuin kadoksissa olleeseen rakastettuun
joka vaikeni ja painautui vartaloa vasten kuin ei tietäisi

menneestä mutta tuuli tietää kaiken tietämisen arvoisen
kohina suonissa vaimenee posket kosket tavat kirpeyttä

että mennyttä ja tulevaa ei ole, vain läsnäolo merkitsee
ja voit takertua kauan kadoksissa olleisiin hiuksiin

mahdollisuus: hän tahtoi luovuttaa outoutensa minulle
mahdottomuus: mitä eniten tahdot sitä eniten pelkäät

1 kommentti :

Kristian kirjoitti...

pikkuliisu kirjoitti...

Olen menettänyt rohkeuden sanoa
runoista yhtään mitään. Nyt sanon
kuitenkin jotain. Sanon, että tämä
runo takertui kuin pihka hiuksiin,
minuun. En pääse siitä irti,
tempoilen.

Mutta lopulta annan periksi.
Mahdottomuus sai minut
haaviinsa, ja mahdollisuus
sai loput minusta outoudellaan
saaliiksi. Olen otettu.