11. lokakuuta 2012

skitsofrenian alkeet

Kaikki hyvin, hän nauttii sateesta varjonsa kanssa.
Kaikki kotona, hän istuu terassilla varjon alla ja hörppii kahvia.
Mutta jokin varjostaa hänen elämäänsä, miten vaeltaa
varjojen mailla, häntä vainosivat epäilysten varjot.
Hän taisi jäädä muiden varjoon, muuttui varjoksi
entisestään, arki oli varjoa vaan. Varo varjottuvaa, varkain
seuraavat varjot kaikkialle, vaikka omaansa hän ei nähnyt.
Hän pelkäsi noidan, parantajan varjoa, unelmoi
hyppäävänsä varjonsa yli! …mutta astuikin sen päälle.
Hän matkasi sinne missä valo ei vaihdu varjoksi, kai
kaikki kotona, kaikki hyvin?

1 kommentti :

Kristian kirjoitti...

Oh-show-tah hoi-ne-ne kirjoitti...

Muinaiset sanovat, jos ei ole varjoa, ei elä.

Ilona Tammi kirjoitti...

hyvä runo, jättäisin kuitenkin "kai
kaikki kotona, kaikki hyvin?" pois, ilman loppukaneettia runo jäisi mukavan avoimeksi

Kristian kirjoitti...

Kiitos Ilona ehdotuksesta. Tuossa kävisi kyllä niin, että edeltävä lause saisi tuon painava(vamma)n lopetuksen, jota olen kysymyksellä pyrkinyt keventämään.

Jään miettimään. Mutta rakentavaa palautetta on aina ilo saada.