29. elokuuta 2010

tunnustuksia

Tunnustan kirjoittaneeni raflaavia otsikoita. Tunnustan kirjoittavani huonoja(kin) runoja. Tunnustan kirjoittavani muusta, jottei minun tarvitsisi kirjoittaa itsestäni, vaikka muusta kirjoittaessani kirjoitan myös itsestäni. Tunnustan ettei kirjoittamisellani ole suuntaa. Tunnustan kirjallisen energiani ehtymisen mahdollisuuden.

Tunnustan, että väittäessäni itseäni sosiaalisesti rajoittuneeksi en puhu aivan totta. Sosiaalisuus ja yhteisöt ovat kuitenkin leikkiä, jossa jokaisella on omat sääntönsä. Leikin nimi on elämä. Olen huono siinä, vaikka minullakin on leikkijän mieli.

Tunnustan nuorena kuvitelleeni itseni älykkääksi. Sittemmin elämä on toistuvasti todistanut muuta. Lohdullista on se, että kirjoittajan ei tarvitse olla erityisen älykäs. Hänellä pitää olla kielen tajua, rohkeutta, persoonallisuutta, eläytymiskykyä. Älykkyydestä puhuminen on älyllinen itsemurha. Älykkyys on kuin luovuus: meillä kaikilla on sitä jonkin verran joissain asioissa.

Tunnustan olevani kateellinen, mutta positiivisella tavalla. Ihailen moniosaajia ja tuotteliaita ihmisiä, varsinkin jos he saavat tyylikästä jälkeä aikaiseksi. Vaikka vain yhdenkin teoksen. Raymond Carverin sanoin: "On kyse tyylistä, mutta ei yksin siitä. Kaikessa mitä kirjailija kirjoittaa, tulee olla hänelle ominainen ja kiistaton leima. Hänen maailmansa, ei kenenkään muun. Tämä erottaa kirjailijat toisistaan." Mutta muusikkoja, heitä kadehdin siksi että heillä on keinoja puhutella kuuntelijoita sellaisella emotionaalisella tavalla johon kirjallisuus ei pysty.

Tunnustan ahdistuvani, jos kirjoittamiseni menee yhteiskunnalliselle tai henkilökohtaiselle tasolle. Ensimmäisessä siksi, että sanottavaa olisi liikaa ja lopputuloksena olisi raivoa ja pateettista kuonaa. Toisessa siksi, että en pidä julkisesta itsensäpaljastelusta, jos kohteena olen minä. Muiden kohdalla on toisin, jotkut osaavat laittaa persoonansa peliin oivaltavasti, raikkaasti ja ytimekkäästi.

Tunnustan lukeneeni tänään kirjan, josta tulin todella hyvälle mielelle. Arkista, käsinkosketeltavaa, elämänmakuista, oivaltavaa, raikasta, absurdia, itseironista, hauskaa, samaistuttavaa, avointa, rehellistä. Niin, ja älykästä! Ennustan kirjalle pitkää ikää ja paljon lukijoita. Enempää en voi kertoa, paitsi että lukemisen myötä halu ja usko kirjoittamiseen heräsivät. Laita kaikkeen mitä teet palanen itseäsi. Ole oma kokonainen intohimosi.

1 kommentti :

Kristian kirjoitti...

Olli-Pekka Uusitalo kirjoitti...

Tunnustuksia, joista tunnistin ainakin osin samoja ajatuksia kuin itsellänikin on.

Eri kirjoittajilla on erilaisia heikkouksia ja vahvuuksia. Mä ajattelen, että olennaista on niiden tunnistaminen. Kirjoittessaan voi sitten hyödyntää vahvuuksiaan ja koettaa kehittyä heikkouksissaan. Oman äänen löytäminen on vaikeaa ja joskus voi huomata, että vanha ääni on tehnyt tehtävänsä ja on aika etsiä uusi. Kukapa sitä haluaisi jäädä maaneeriensa vangiksi? Älykkyydestä olen samaa mieltä kanssasi, kirjoittajan ei tarvitse minunkaan mielestäni olla erityisen älykäs. Kiinnostunut kyllä ja täynnä intohimoa, sen mukana tulee toivottavasti kyky eläytyä ja langeta loveen. Inspiraatio ei tule odottamalla, vaan heittäytymällä kovaan työhön silloinkin kuin ei jaksaisi, silloinkin kun arki painaa päälle. Ja kun jaksaa aloittaa, löytää toivottavasti tarvittavan rohkeuden päästä eteenpäin ja sen jälkeen osaa ehkä taas olla enemmän läsnä arjessakin. Ainakin parhaimmillaan, sen jälkeen kun on hakannut päätään riittävän monta kertaa riittävän moneen seinään :)

anitak kirjoitti...

Uteliaisuus heräsi. Mikset voinut paljastaa mikä kirja se on jolle ennustat pitkää ikää?

Kristian kirjoitti...

OP, amen.

Parahin Anita, nolouden välttämiseksi paljastan varauksettoman ihailun vain kaukaisille kohteille, kuten Elvikselle ja Jeesukselle. Myönnettäköön, että lukijan jättäminen epätietoisuuden tilaan on epäkohteliasta ja sorrun siihen silloin tällöin. Mutta ole rauhassa, kolkuttavalle avataan :)