9. helmikuuta 2010

ei mikään kubistinen maalaus

Hän se on, hahmo liukuu katua kohti
katsojaa, loputon katu
ja hahmo joka kasvaa kattojen tasalle.

Siis tämä vanha herra tummassa takissa
kätkee sisälleen nuoren miehen. Hattu huopaa,
kulmikas kuten pää, se muistuttaa hieman kelloa.

Hauras kello jossa viisarit huitovat ulos ja sisään.
Hän on hidas ja jähmeä, ulospäin
aika jätättää. Mutta sisällä se pyörii huimaa vauhtia,
hän roikkuu viisarissa hetken kerrallaan
kunnes putoaa tyhjään.

Sieltä hän huutaa ja ihmettelee kuuleeko kukaan.
Muut ovat jo monta kierrosta edellä,
heidän spiraalinsa kaukana korkeuksissa,
se sulkee tyhjän sisäänsä.

Ei kommentteja :