25. helmikuuta 2011

allegro




Tomas Tranströmer on kuulunut Nobelin kirjallisuuspalkintoveikkausten kärkipäähän pitkälti toistakymmentä vuotta, mutta epäonnekseen hän on syntynyt väärässä maassa, sillä Ruotsilla on suhteettoman suuri edustus palkinnon saajissa. Se tuskin vaatimatonta miestä haittaa, kaiken muun hän on jo saavuttanutkin ja lisäksi hänen runojaan on käännetty kymmenille kielille. Mikäli ylläoleva näyte on osoittautuu ylivoimaiseksi ymmärtää, siitä löytyy peräti viisi suomennosta: Eeva-Liisa Manner (Niin vaihtuivat vuoden ajat 1964), Aale Tynni (Tuhat laulujen vuotta 1974), Brita Polttila (Parnasso 1989), Pentti Saaritsa (Salaperäinen seurue 1989), Caj Westerberg (TT: Kootut runot 1954-2000, 2001). Vaikka runo ei ole pitkä niin vivahde-eroja löytyy, mikä kertonee enemmän kielen henkilökohtaisuudesta kuin (tässä tapauksessa) erilaisista käännösstrategioista.

Minulla oli ilo todistaa Tranströmerin vierailua Virtaa-klubilla kymmenisen vuotta sitten. Tunnelma oli harras, johtuen osin Tranströmerin halvaantumisesta ja afasiasta. Runot tulivat nauhalta säestyksen kera. Liekö ironista, sattumaa vai ennaltanäkemistä, mutta hän kirjoitti afasiasta jo kokoelmassa Itämeriä (1974), 16 vuotta ennen omaa halvaantumistaan. Tranströmerin runous on ajatonta, kirkasta ja olemassaolon perusteisiin pureutuvaa. Sitä eivät trendit heiluta.

Tranströmer Jenny Morellin haastateltava ruotsiksi ja englanniksi vuodelta 2007.

Edit 6.10.2011 Nobelpriset är här. Tammi joutuu ottamaan kootuista uuden painoksen. Oma kappaleeni onkin jo melkoisesti käytössä kulahtanut. Käsittämättömän hienoja runoja: Huhtikuu ja hiljaisuus, Kultapistiäinen, Carillon, Galleria, Talven kaavat, C-duuri, Raide jne.

1 kommentti :

Kristian kirjoitti...

Aura Kanerva kirjoitti...

En tiennytkään afasiasta tai halvaantumisesta.

Kunnioitan runoilijaa suuresti.

Kristian kirjoitti...

Jep. Kirjoittaminen ja pianonsoitto jatkui silti.