"Toisinaan minusta tuntuu kuin ruttoepidemia olisi iskenyt ihmiskunnan ominaisimpaan toimintoon eli puhekykyyn. Sairaus ilmenee tiedollisen voiman ja välittömyyden menetyksenä, automatisoitumisena, jonka vaikutuksesta kieli latistuu kaikkein yleisempien, anonyymimpien, abstraktimpien kaavojen käyttöön: merkitykset laimenevat, ilmaisun huiput tasoittuvat. Jokainen kipinä, joka sinkoaa sanojen törmätessä uusiin olosuhteisiin, sammuu.
Tässä yhteydessä en halua ryhtyä pohtimaan, tulisiko epidemian syitä etsiä politiikasta, ideologiasta, byrokraattisesta yhdenmukaisuudesta, joukkotiedotusvälineiden tasapäistävästä vaikutuksesta vai keskitason sivistyksen leviämisestä koulujärjestelmän kautta. Minua kiinnostavat lähinnä parantamisen mahdollisuudet. Kirjallisuus (ja mahdollisesti vain kirjallisuus) voi kehittää vasta-aineita taistelemaan kieliruton leviämistä vastaan.